Educons Oy
Etusivu
Educons
Palvelut
Valmentajat
Kirjat

Educons Oy on valmennusyritys, jonka erityisosaamista on organisaatioiden oppimisen ja luontaisten voimavarojen tukeminen.

Yhtiö jatkaa professori Matti Suonperän vuonna 1987 perustaman samannimisen yhtiön perinteitä valmentamalla, konsultoimalla ja kouluttamalla yrityksiä, oppilaitoksia, julkisia organisaatioita ja muita
yhteisöjä itsensä kehittämisessä.

Työtavat ovat yhteisöllisiä ja yhteistoiminnallisia, joissa kaikkien osallistujien asiantuntemus hyödynnetään. Samalla hiotaan yhdessätoimimisen taitoja, kuten ongelmanratkaisua, dialogia, konfliktinhallintaa, päätöksentekoa ja erilaisten ihmisten ominaisuuksien hyödyntämistä yhteiseksi hyväksi. Osaamisen kehittyminen näillä alueilla parantaa merkittävästi myös työhyvinvointia.

Oppimistapahtumat pääsääntöisesti yhdistetään siihen työhön, mitä valmennettava henkilö, ryhmä tai organisaatio normaalisti tekee. Tällöin oppiminen tapahtuu todellisia ongelmia ratkomalla ja tuo välitöntä helpotusta organisaation toimintaan.

Yhtiön erityisvahvuuksia ovat coaching-tyyppinen henkilökohtainen valmennus, draamavalmennus sekä Internet-pohjaisten oppimisteknologioiden soveltaminen erilaisiin oppimistarpeisiin.

Yhteistyökumppaneita:

Discendum Oy (Internet-pohjaiset oppimisympäristöt)
Flywell Ky (kokonaistyökyvyn kehittäjä)
RP Q-line Oy (laatuun liittyvä valmennus)
TeamingStream Oy (oppimispelit)