uravalinta

Onko lahjakkuus tärkeämpää kuin motivaatio – vai päinvastoin?

Adam Grant kertoo kirjassaan Give and take (2013) tutkimuksesta, johon osallistui maailman parhaita muusikoita, tieteenharjoittajia ja urheilijoita. Haastatellessaan eturivin pianisteja tutkijat huomasivat hämmästyksekseen, että suurimmalla osalla näistä huippumuusikoista oli ollut alkuvaiheessa melko vaatimaton lahjakkuuden taso. He kyllä erottuivat perheessä ja lähinaapurustossa, mutta eivät nousseet esiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla. Toinen hämmästyksen aihe tutkijoille oli,

Onko lahjakkuus tärkeämpää kuin motivaatio – vai päinvastoin? Read More »

Näin autat suunnan löytämisessä

Epäröikö aikuistumassa oleva lapsesi tekemiään opiskeluvalintoja tai ylipäätänsä opiskelun mielekkyyttä? Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko ratkaisu paras mahdollinen ja olisiko sittenkin kannattanut valita toisin. Vanhempana voit helpottaa hänen tuskaansa kertomalla, ettei ole olemassa yhtä oikeaa ihanneuraa, vaan useita sopivia. Ja ehkä

Näin autat suunnan löytämisessä Read More »

Unelmatyötä kohti

Oliko ennen helpompaa? Ennen valmistuttiin ammattiin, edettiin selvää reittiä ylöspäin ja löytyi ihmisiä, jotka tiesivät tarkkaan, mitä itse kunkin kannattaa tehdä. Jotkut luulevat tietävänsä vieläkin. Työ ei ehkä ollut unelmatyö, mutta sillä sai ansaittua välttämättömän elannon ja sen jatkumiseen saattoi yleensä luottaa. Entä nyt? Valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Uusia ammatteja syntyy yhtämittaa ja samalla vanhoja

Unelmatyötä kohti Read More »

Mihin suunnata?

Moni varmaankin miettii edessä olevia opiskeluvalintoja. Joillekin suunta on selvä (erään tutkimuksen mukaan n. 20%:lle), mutta tyypillisesti suurin osa opiskelijoista ei ole ollenkaan varma, kuinka ja millä perusteella olisi parasta tehdä tulevaisuuteen vaikuttavia valintoja. Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko tulos paras

Mihin suunnata? Read More »