tavoitteet

Osa 6: Tavoitteiden pohdintaa ja merkityksen etsimistä

… jatkoa Ripa kertoo Sampalle kokemuksia tavoitteiden etsimisestä. Sofi kokeilee mahdollisuuksia Tatun sisäistetyn motivaation syntymiseen ehdottamalla tulevaisuuden hyötyjen ajattelemista. Tuo ensimmäinen yritys löytää merkitystä ei oikein purrut Tatuun, mutta Sofi jatkaa. Hän haastaa Tatuakin mukaan merkityksen pohdintaan. Sarjakuvaotteet kirjasta Jäntti, L. & Hirvonen, K. (2016). Murkkumotivaation avaimet. jatkuu …

Onko lahjakkuus tärkeämpää kuin motivaatio – vai päinvastoin?

Adam Grant kertoo kirjassaan Give and take (2013) tutkimuksesta, johon osallistui maailman parhaita muusikoita, tieteenharjoittajia ja urheilijoita. Haastatellessaan eturivin pianisteja tutkijat huomasivat hämmästyksekseen, että suurimmalla osalla näistä huippumuusikoista oli ollut alkuvaiheessa melko vaatimaton lahjakkuuden taso. He kyllä erottuivat perheessä ja lähinaapurustossa, mutta eivät nousseet esiin paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla. Toinen hämmästyksen aihe tutkijoille oli, …

Onko lahjakkuus tärkeämpää kuin motivaatio – vai päinvastoin? Lue lisää »

Ratkaisuja Tatun sopimusrikkomukseen ja valehteluun

Tatu oli rikkonut sopimuksen isänsä kanssa ja valehdellut jälkiä peittääkseen. Pyysimme ehdottamaan ratkaisuja tilanteeseen (http://www.educons.fi/rangaistus/) ja saimme yhteensä kymmenen vastausta. Suuri kiitos niistä! Ne toivat hienosti esiin lukuisia näkökulmia asiaan. Seuraavassa otteita vastauksista sijoiteltuna erilaisia toimia kuvaavien otsikoiden alle: Syiden pohdinta – pyrkimys ymmärtää, mitä tapahtui ”Oppimisen esteet voivat liittyä opetuksen puutteellisuuteen, ajankäytön hallintaan tai …

Ratkaisuja Tatun sopimusrikkomukseen ja valehteluun Lue lisää »

Motivaatiota reitinvalinnalla

Motivaation löytäminen ulkopuolelta määrättyihin asioihin voi joskus tuntua ylivoimaiselta. Silloin voit muistuttaa, että asioihin lähestymiseen on useita reittejä. Jokin reitti auttaa näkemään kiinnostavia yksityiskohtia ja jokin toinen tulevaisuuden hyötyjä. Yhdenkin kiinnostavan yksityiskohdan löytäminen saattaa synnyttää oppimistavoitteen, joka helpottaa isomman kokonaisuuden ymmärtämistä ja omaksumista. © Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti & Educons Oy Kun oma reitti …

Motivaatiota reitinvalinnalla Lue lisää »

Vauhtia vahvuuksista

Koulujutut ovat usein aika räjähdysherkkä keskustelunaihe. Sopivan hetken koittaessa aihetta voi lähestyä hiukan kiertäen, vahvuuksien etsimisen kautta. © Katariina Hirvonen & Lauri Jäntti & Educons Oy Hyvä ilmapiiri mahdollistaa jatkamisen vaikkapa tavoitteita kohti, minne Ripa ihailtavalla neuvokkuudella (sitä kuitenkaan itse huomaamatta) seuraavaksi suuntaa.

Sarjakuvan voima

Tässä on ensimmäinen sarjakuvamme syksyltä 2015: (voit klikata sen isommaksi) Kuvasimme siinä arjen kohtaamisen, jossa isä antaa taitavasti uuden näkökulman lasta harmittavaan tilanteeseen. Useimmat meistä vanhemmista määrittelevät täysin automaattisesti tällä tavalla tilanteita uudelleen. Tyypillisesti ehdotamme jollakin tokaisulla lapselle vaihtoehtoista tapaa nähdä harmia tuottanut asia. Kasvojen ilmeen muuttuminen sitten paljastaa, hyväksytäänkö uusi näkökulma vai ei. Arkisten …

Sarjakuvan voima Lue lisää »

Näin autat suunnan löytämisessä

Epäröikö aikuistumassa oleva lapsesi tekemiään opiskeluvalintoja tai ylipäätänsä opiskelun mielekkyyttä? Epäröinti on ymmärrettävää, sillä valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet huimasti ja päätöksenteko käy työstä. Päätöksen jälkeenkin saattaa helposti jäädä miettimään, oliko ratkaisu paras mahdollinen ja olisiko sittenkin kannattanut valita toisin. Vanhempana voit helpottaa hänen tuskaansa kertomalla, ettei ole olemassa yhtä oikeaa ihanneuraa, vaan useita sopivia. Ja ehkä …

Näin autat suunnan löytämisessä Lue lisää »

MAHDOLLISUUKSIEN VÄLIVUOSI ja 12 ideaa sen koostamiseen

Heinäkuu on toisille kauan odotettu lomakuukausi, palkinto pitkään aherretusta talvesta. Toisille taas heinäkuu on piinallisen odottamisen aikaa, nimittäin tähän aikaan vuodesta julkaistaan hakutulokset koulutuspaikkoihin. Koulutuspaikkaa havittelevan pahin pelko onkin saada postiluukusta ohut kirje paksun sijaan. Haave opiskeluvuodesta vaihtuu ajatukseen välivuodesta. Toisille välivuosi on ensisijainen vaihtoehto. Kun koulu loppuu -tutkimuksen mukaan runsas neljännes nuorista aikoo pitää …

MAHDOLLISUUKSIEN VÄLIVUOSI ja 12 ideaa sen koostamiseen Lue lisää »