Käytännön työkaluja elämässä pärjäämisen tukemiseen
Opettajille, sosiaalialan ammattilaisille, valmentajille, lasten ja nuorten vanhemmille
- Haluatko kehittää kohtaamisen taitojasi?
- Haluatko oppia tukemaan vaikeuksissa olevien ihmisten kykyä selviytyä itse?
- Haluatko oppia ymmärtämään neuropsykiatristen oireyhtymien erityispiirteitä ja niiden kanssa selviytymistä paremmin?

Emme voi muuttua toisen puolesta, mutta voimme auttaa häntä löytämään kadoksissa olevan parhaan oman itsensä. Toisen tukemisessa tarvitaan tietoakin, mutta aivan erityisesti kykyä kohdata.
Ajatteleminen on hyvän kohtaamisen perusta. Mitä ajattelet toisesta ja mitä ajattelet itsestäsi heijastuu kaikkeen tekemiseen. Ajattelusi vaikuttaa myös siihen, mitä huomaat, sillä se ohjaa havaintojasi.
Kysyminen on tärkeä osa kohtaamista. Hyvät kysymykset auttavat kohdattavaa avautumaan ja jäsentämään ajatuksia. Ne tarjoavat uudenlaisia näkökulmia ongelmiin ja siten suhteuttavat mielessä pyöriviä asioita. Hyvä kysymys ja vastauksen kuunteleminen on yksi parhaimpia lahjoja, joita kohdattavalle voi antaa.
Kuunteleminen on taitolaji, jonka perustan muodostaa hyväksyntä ja kunnioitus. Näiden tulisi näkyä sekä kehonkielessä että kommentoinnissa.
Tervetuloa käytännönläheisiin koulutuksiimme ja valmennuksiimme täydentämään osaamistasi kohtaamisessa ja ratkaisukeskeisten voimauttavien menetelmien soveltamisessa. Voit osallistua mistä tahansa, missä verkkoyhteys on saatavilla.
Koulutus- ja valmennuspalvelumme
Räätälöitynä tilanteesi mukaan
Neuropsykiatrinen valmentaja -verkkokoulutus sopii sosiaali-, terveys-, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita tai työskentelevät neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavien kanssa. Seuraava alkaa 8.2.2024. Lisätietoa tästä.
Perhevalmentaja-verkkokoulutuksessa esitellään lähestymistapoja ja työskentelyn menetelmiä. jotka vahvistavat perheiden kyvykkyyttä ja elvyttävät heidän vanhemmuustaitojaan. Seuraava alkaa 6.2.2024. Lisätietoa tästä.
Henkilökohtaiset valmennukset räätälöimme tilanteen mukaan. Niissä hyödynnämme etäyhteyksiä ja sopivia osia verkkomateriaaleistamme. Kerro tilanteestasi tai kysy valmennuksesta sivun alaosassa olevalla lomakkeella.
Voit myös lähettää kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön sivun alareunassa olevalla lomakkeella.
Lue blogikirjoituksia
Blogimme on omistettu lasten ja nuorten vanhemmille – monesti huomaamattomille arjen sankareille.

Perhevalmennus
Mitä perhevalmentaja tekee? Mikä on hänen roolinsa valmentajana? Eeva-Liisa Tamski

Kuinka kehua?
Juteltuaan Sampan tyttären Venlan kanssa Silja tulee pohtineeksi kuinka Samppa

Insinööri Jyrkänteen joulu
”Insinööri Jyrkänne, salaisesti humoristinen ja melankolinen mies, jäi hajamielisesti tuijottamaan
Haluatko kertoa tilanteestasi tai kysyä jotakin valmennuksesta tai koulutuksesta?
Ota yhteyttä tai jätä soittopyyntö alla olevalla lomakkeella
