Elämä on ongelmien ratkaisemista

Luin poikkeuksellisen kirjan: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (kirjoittanut Mark Manson). Aluksi luulin otsikon kannustavan välinpitämättömyyteen, mutta kysymys olikin oikeista asioista välittämisestä. Runsas kirosanojen määrä hiukan hämmensi, mutta suorasukaiseen tyyliin alkoi vähitellen tottua, se jopa välillä nauratti. Rempseän kielenkäytön takaa alkoi nopeasti paljastua viisautta, keinoja auttaa kestämään vastoinkäymisiä ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Seuraavassa joitakin kirjasta syntyneitä ajatuksia, etupäässä meille vanhemmille, mutta muistaen kuitenkin, että kaikki meissä väistämättä heijastuu myös lapsiimme.

Elämä on täynnä paradokseja. Se mikä aiheuttaa hyvää oloa, aiheuttaa myös huonoa oloa. Sen, minkä saamme, myös menetämme. Kun menetämme jotakin, myös saamme jotakin. Epäonneen liittyy myös onnea. Elämä näyttää erilaiselta eri näkökulmista. Se on aaltoliikettä ja jatkuvaa ongelmanratkaisua.

Jotkut ongelmat ovat kiinnostavia ja jopa hauskoja, toiset taas ikävämpiä. Olivatpa ne minkälaisia tahansa, ongelmiin liittyy kaikenlaisia tunteita. Voisimme ehkä useammin pysähtyä tunnistamaan niitä, miettimään, mistä ne johtuvat ja minkälaisiin arvoihin ne perustuvat. Arvot eivät ole kiveen hakattuja ja niitä voi muuttaa, jolloin myös näkökulma ongelmaan muuttuu. Erityisesti kannattaa pohtia arvoja uudelleen, jos huomaa niiden perustuvan pelkkään nautintoon (helppo tapa turruttaa ikäviä tunteita), aineellisiin saavutuksiin (saattaa syrjäyttää rehellisyyttä ja myötätuntoa), pakkoon olla oikeassa (aiheuttaa hankalia tilanteita, koska ihmisyyteen kuuluu jatkuva väärässä oleminen) tai vimmaiseen myönteisyyteen (kielteisten tunteiden kiistäminen pitkittää ongelmia niiden ratkaisemisen sijaan).

Ongelmanratkaisu

Onnellisuus kumpuaa ongelmien ratkaisemisesta, sekä hauskojen että ikävämpien. Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ne opettavat ja ovat siksi myös edellytys lapsen ja nuoren kasvamiseksi tasapainoiseksi aikuiseksi. Epäonnistumista kuitenkin pelätään tarpeettoman paljon. Koulu vaikuttaa siihen omalta osaltaan, koska se kannustaa opetetulla tavalla tekemiseen, ”tekemiseen oikein”. Toinen merkittävä tekijä on ns. ”curling-vanhemmuus”, jossa omalla puuttumisella kaikin tavoin estetään lapsia tekemästä virheitä. Vanhemmat saattavat jopa ottaa asiakseen ratkaista kaikki lapsensa ongelmat. Lapsi tällöin oppii uskomaan, että vastuu hänen ongelmistaan on aina jollakulla toisella.

William James kirjoitti aikoinaan päiväkirjaansa aikovansa uskoa seuraavan vuoden ajan, että hän itse on vastuussa elämänsä kaikista käänteistä, olisivat ne mitä tahansa. Tuon sanotaan auttaneen hänet ylös masennuksesta ja muuttaneen hänen elämänsä.

Olisikohan yleisemminkin niin, että henkinen kasvu lähtee tästä oivalluksesta: jokainen on itse vastuussa kaikesta elämässään tapahtuvasta olosuhteisiin katsomatta. Tapahtumiin ja olosuhteisiin ei aina itse pysty vaikuttamaan, mutta omassa vallassa on kuitenkin aina se, miten olosuhteisiin reagoi.

Parhainta kesää!

Ongelmanratkaisukeinoja

Piditkö tästä? Jaa se muillekin:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *