Vanhemmuus – kolme tärkeää osaamisen aluetta

Vanhemmuus

Mistä hyvä vanhemmuus koostuu? Voisivatko sen kolme tärkeää osaamisen aluetta olla ajatteleminen, kohtaaminen ja valmentaminen?

Ajattelumme lapsesta heijastuu käytökseemme tavalla, jota emme helposti itse huomaa. Lisäksi ajatuksemme itsestämme näkyvät ja toimivat mallina. Ajattelu ohjaa myös havaintojamme, mistä syystä saatamme huomaamatta ajautua tarpeettoman negatiivisten asioiden valtaan huomaamatta sitä hyvää, minkä päälle voimme tukeamme ruveta rakentamaan. Hyvä vanhemmuus näyttäisi siksi edellyttävän, että kiinnitämme huomiota tapaamme ajatella.

Kohtaamisessa olemme läsnä. Vanhemmuus on silloin kuuntelemista, kysymistä ja yrittämistä ymmärtää. Yrittämistä ymmärtää lapsen tapaa ajatella asioista, olipa hän sitten juuri oppinut puhumaan tai selittää ratkaisuaan lukion fysiikan ongelmaan. Lapsi tulee nähdyksi omana itsenään, eikä hänen tarvitse tuntea painetta olla mitään muuta. Kun kohtaaminen on kunnossa, hän pystyy näkemään myös vanhempien näkökulman asioihin ja hyväksymään helpommin myös sellaiset, esimerkiksi rajoihin liittyvät asiat, mitkä eivät ole neuvoteltavissa.

Valmentamisella tarkoitan tässä kaikkea lapsen oppimiseen tähtäävää toimintaa. Siihen sisältyy myös opettamista, sellaisten perustaitojen, -tietojen ja -käsitteiden opettamista, jotka lapsi tarvitsee osatakseen toimia itsenäisesti. Erityisesti valmentaminen on kuitenkin tukea itsenäiseen oppimiseen. Valmentava vanhemmuus on myös rajojen asettamista. Vaikka rajat usein tuovat mielipahaa lapselle, ne kuitenkin luovat turvallisuutta ja vähentävät lapsen kokemaa stressiä. Rajat luonnollisesti koko ajan laajenevat kasvun myötä. Samoin yksityiskohtainen opettaminen vähenee ja itseohjautuvan toiminnan tukeminen kasvaa. Lapsen oma vastuu toiminnastaan lisääntyy.

Hyvä vanhemmuus taitaa olla myös itsestä ja omasta jaksamisesta huolehtimista. Ehkä tämä on jopa kaiken edellä kuvatun perustana.

Unohdinko jotain oleellista, vai olisivatko menestyksellisen vanhemmuuden tärkeät isot alueet tässä? Mitä haluaisit lisätä tai kommentoida?

Vanhemmuus

Piditkö tästä? Jaa se muillekin:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *