Mietimme alkukeväällä, mikä voisi olla mahdollisimman nopea, hauska ja eteenpäin vievä tapa auttaa hankaluuksia kokevaa opiskelijaa. Hänhän ei välttämättä edes tiedä, mitkä opiskeluun liittyvät osa-alueet kaipaisivat eniten apua. Halusimme siis tarjota mahdollisimman nopeaa helpotusta sellaisiin tilanteisiin, joissa opiskelun sujumista vaivaa jokin, mutta opiskelija apujoukkoineen ei ole keksinyt todellista syytä, mitä kannattaisi tehdä ja toimivinta tapaa edetä.

Olemme valmennuksista saamiemme kokemusten perusteella kartoittaneet mielestämme tärkeimmät opiskelun onnistumiseen vaikuttavat tekijät. Näiden pohjalta pystymme nyt hyvin nopeasti, 1-2 tunnin tapaamisen avulla saamaan kuvan tilanteesta ja ehdottamaan käytännön toimet, joilla opiskelu alkaa sujua paremmin.

Kuntotesti

Annoimme ratkaisulle nimeksi Opiskelun Kuntotesti, koska, kuten usein kuntotesteissä, tässäkin saa testin jälkeen henkilökohtaisen kunto-ohjelman. Opiskelun Kunto-ohjelman avulla pystyy sen jälkeen etenemään itsenäisesti ja selättämään hankaluudet.

Opiskelun Kuntotestiin sisältyy automaattisesti lyhyt puhelinsparraus noin viikon kuluttua kunto-ohjelman aloittamisesta. Sitä voi halutessaan jatkaa eteenpäin. Puhelinsparrauksen olemme viimeisen vuoden aikana testanneet erittäin toimivaksi ja edulliseksi tavaksi tukea opiskelua.

Puhelinsparraus

Opiskelun Kuntotesti kattaa varsinaiseen tekemiseen liittyvien alueiden lisäksi tavoitteet ja huollon. Tavoitteet-alueella käsitellään mm. suunnittelu, motivaatio ja vahvuudet. Huolto-alueella käydään läpi mm. lepo, ravinto ja fyysinen kunto.

Puhelinsparrauksen lisäksi tukea voi saada Opiskelun Personal Trainer -palvelusta, joka voidaan räätälöidä opiskelijan tarpeiden mukaan ja monipuolisesti erilaisia viestintävälineitä hyödyntäen.

Personal Trainer

Kehittäminen jatkuu valmennuskokemusten myötä ja toimintamallit paranevat parhaalla mahdollisella tavalla: opiskelijatarpeiden ohjaamana.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!

Piditkö tästä? Jaa se muillekin:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *